Naulakko kuistille

Lapsillamme on kavereita, mikä on oikein hyvä juttu. Huonompi juttu on se, etteivät lapsemme eivätkä sen paremmin heidän kaverinsa osaa laittaa takkejaan naulakkoon, vaan heittävät ne sikin sokin kuistin lattialle. Olen kysellyt naapureista ja saanut selville, että sama ongelma on havaittavissa joka talossa. Jo jonkin aikaa olen puhunut miehelle, että meillä ongelman ydin on siinä, että meillä on aivan liian vähän naulakkotilaa, joka olisi lasten ulottuvilla. Voimmeko siis vaatia heitä ripustamaan takkinsa naulakkoon, jos emme tarjoa heille kunnollista naulakkoa?

Miehellä kesti aika kauan lämmetä ajatukselle ja sitten lopulta siinä kävi perinteisesti niin, että hän ikään kuin esitti sen omanaan. Olin tietysti heti juonessa mukana, taisin tosin todeta, että tätä olen sinulle yrittänyt nyt kuukausitolkulla ehdottaa... No, yhtä kaikki, mies innostui ja valmista alkoi syntyä.

Naulakko syntyi lähes täysin kierrätysmateriaaleista. Teimme visiitin Tampereen Rakennustorille ja saimme sieltä edullisesti vanhan oven. Sen jälkeen haalimme kirpputoreilta vanhoja lusikoita, joista taivuttelimme koukkuja. Koukut kiinnitettiin viiteen eri riviin. Sitten koko komeus seinälle ja naulakko oli valmis.

Tai ei sittenkään vielä valmis. Päätin viedä tämän vielä askeleen pidemmälle ja halusin lapsillemme ja heidän kavereilleen nimikkokoukut, koska arvelin sen motivoivan heitä todella ripustamaan vaatteensa naulakkoon. Mies keksi sipaista jokaisen koukun yläpuolelle liitutaulumaalilla pienen kyltin, joihin voi sitten kirjoittaa nimiä tarpeen mukaan. Lopputulos näyttää siis tältä:

Ja täytyy sanoa, että homma on toiminut kuin unelma! Katsotaan sitten, miten käy talvella, kun ripustettavia vaatteita on enemmän, mutta alku ainakin on ollut lupaava.

Turha kai sanoa, ettei tämä jäänyt tähän yhteen naulakkoon. Mies tehtaili innoissaan vielä pari pienempääkin, toisen lusikoista ja toisen pullonavaajista. Materiaaleja verstaassa olisi vielä muutamaan, mutta nyt taitaa painaa muut projektit päälle.