Olen tässä parina viime päivänä hakannut halkoja useamman helmillisen ja siinä huhkiessa tuli mieleen, että Helmi ansaitsee ehdottomasti oman blogitekstinsä. Helmin tarina alkoi viime kesänä, kun olimme koko perheen voimin käymässä lempikirpparillamme Kangasalla. Veimme samalla reissulla roskia viereisen Prisman kierrätyspisteeseen ja mies bongasi Prisman jätelavalta vanhat ostoskärryt. Saman tien hän juoksi sisälle kauppaan kysymään, saako kärryt ottaa ja saikin luvan. Olimme liikkeellä ilman peräkärryä, mutta se ei miestä lannistanut: ostoskärryt heivattiin vaimon suosiollisella avustuksella kattotelineelle. Luulen, että käänsimme hiukan katseita ajellessamme takaisin kotiin...

Miehen ajatus oli siis tehdä ostoskärryistä puutarhakärryt. Ne eivät kuitenkaan toimineet sellaisenaan niin hyvin kuin ajatus oli, joten hieman tuunausta tarvittiin. Niinpä mies irrotti ostoskärryjen oman pyörästön ja korvasi sen vanhojen rattaiden pyörästöllä: tuloksena puutarhakärryt jousituksella ja jarruilla!
Helmi-puutarhakärry oli siis näin valmis ja se onkin osoittautunut vuoden aikana melkoiseksi monitoimikärryksi. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mihin me olemme sitä toistaiseksi käyttäneet:
 |
Helmi on helmi lasten kuskaamisessa - kyytiin mahtuu kaikki kolme! |
 |
Pojan huoneen purkulaudat kulkivat myös kätevästi Helmin kyydissä. |
|
 |
Puutarhajätettä saa Helmiin melkoisen määrän. |
 |
Olohuoneen vitriini liikkui myös kätevästi pyörien päällä verstaasta ulko-ovelle. |
 |
Samoin parvekkeen kunnostuksessa ollut ulko-ovi. |
 |
Ja ne polttopuut. Tässä yksi helmillinen. |
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Luemme mielellämme asiallisia kommentteja ja otamme kiitollisina vastaan ideoita uusista projekteista.