Tummanruskea kirjoituspöytä - päivitys.

Viimeinen yhteinen lomaviikko alkaa olla lopuillaan, mutta silti - tai juurikin siitä syystä - takapihalle muuttaneessa verstaassa huhkitaan hiki hatussa. Tosin kun mittari näyttää +32 astetta varjossa, tulee auringonpuoleisella takapihalla hiki ilman huhkimistakin. Mutta, mutta... kirjoituspöydästä piti tarinaa kertoa. Tämä tummanpuhuva vanhus tuli meille Hyvinkäältä. Miehen taisi käydä sitä sääliksi tai jotain, koska varsinaista tarvetta meillä ei tuolle ole - varsinkin, kun takkahuoneessa odottaa toinen kirjoituspöytä kunnostajaansa. Yhtä kaikki hän huitaisi keskiviikkona jälleen pienen "kesälomareissun" poikien kanssa ja haki pöydän verstaaseen.

Yhtään kuvaa emme tainneet muistaa ottaa pöydästä sen saapuessa, mutta aika kulunut oli pöydän pinta ja kaikenlaista pientä kunnostushommaa siinä oli muutenkin. Ensin raaputettiin vanha lakkapinta pois ja hiottiin puupinnat. Sen jälkeen mies kasteli työpöydän saadakseen puun syyt auki petsausta varten. Pöytä siis oli alunperinkin tummaksi petsattu, joten päätimme säilyttää pöydän samantyylisenä edelleen. Seuraavat kuvat ovat petsausvaiheesta ja niistä näkee aika selvästi hiotun pinnan ja petsatun pinnan värieron.

Petsin kuivuttua oli vuorossa lakkaus, jonka mestari jätti apulaisensa suoritettavaksi ja lähti itse poikien kanssa uimaan. Saa nähdä, mitä mestarismies tuumaa palattuaan, mutta itse olen ihan tyytyväinen tulokseen.

Ovessa haluttiin säilyttää vanhan tuntu eikä siitä sen vuoksi hiottu kaikkia uurteita pois.

En tiedä, löytyykö tälle tosiaan sijoituspaikkaa meiltä kotoa. Jos ei löydy, niin varmaan laitetaan tää sit myyntiin, kunhan nyt ensin valmistuu.

Tämäkin projekti on nyt edennyt loppusuoralle. Lukkoa odotellaan kaapin oveen ja laatikoiden vanhojen kahvojen reiät pitää vielä tukkia.

Helmi

Olen tässä parina viime päivänä hakannut halkoja useamman helmillisen ja siinä huhkiessa tuli mieleen, että Helmi ansaitsee ehdottomasti oman blogitekstinsä. Helmin tarina alkoi viime kesänä, kun olimme koko perheen voimin käymässä lempikirpparillamme Kangasalla. Veimme samalla reissulla roskia viereisen Prisman kierrätyspisteeseen ja mies bongasi Prisman jätelavalta vanhat ostoskärryt. Saman tien hän juoksi sisälle kauppaan kysymään, saako kärryt ottaa ja saikin luvan. Olimme liikkeellä ilman peräkärryä, mutta se ei miestä lannistanut: ostoskärryt heivattiin vaimon suosiollisella avustuksella kattotelineelle. Luulen, että käänsimme hiukan katseita ajellessamme takaisin kotiin...

Miehen ajatus oli siis tehdä ostoskärryistä puutarhakärryt. Ne eivät kuitenkaan toimineet sellaisenaan niin hyvin kuin ajatus oli, joten hieman tuunausta tarvittiin. Niinpä mies irrotti ostoskärryjen oman pyörästön ja korvasi sen vanhojen rattaiden pyörästöllä: tuloksena puutarhakärryt jousituksella ja jarruilla!

Helmi-puutarhakärry oli siis näin valmis ja se onkin osoittautunut vuoden aikana melkoiseksi monitoimikärryksi. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mihin me olemme sitä toistaiseksi käyttäneet:

Helmi on helmi lasten kuskaamisessa - kyytiin mahtuu kaikki kolme!

Pojan huoneen purkulaudat kulkivat myös kätevästi Helmin kyydissä.

Puutarhajätettä saa Helmiin melkoisen määrän.

Olohuoneen vitriini liikkui myös kätevästi pyörien päällä verstaasta ulko-ovelle.

Samoin parvekkeen kunnostuksessa ollut ulko-ovi.

Ja ne polttopuut. Tässä yksi helmillinen.

Höyläpenkki

Onhan se niin, että jokainen verstas  - vanhakin - tarvitsee höyläpenkin. Viime viikonloppuna sellainen meillekin sitten tuli, mutta jalkapuolena ja muutenkin vähän surkeassa kunnossa.

Tämän viikon mies onkin sitten - muutaman muun projektin ohessa - uurastanut höyläpenkin kunnostamisen parissa. Uusi jalka on tehty vanhan mallin mukaan ja vanhoja, auenneita liimauksia on paikkailtu pitävämmiksi.

Tänään vuorossa oli pöytäosan lakkaus ja sitten höyläpenkkivanhus on valmis palvelemaan monissa, monissa projekteissamme. Aluksi se jäänee pihamaalle, koska näyttää kesäisiä kelejä vielä riittävän ja verstaskin on näin ollen pihalla. Syksymmällä se sitten siirretään uuteen kotiinsa vanhan verstaan uumeniin.

Pojalle sänky - valmis!

Taas oli mies tien päällä - millähän sitä hieman hillitsisi? Tällä kertaa Ikaalisissa ja Kihniössä. Ikaalisista tuliaisina oli puinen sohva/sänky (sekä ylimääräisenä yksi senkki - siitä juttua myöhemmin) ja Kihniöstä saatiin vanhaan verstaaseemme oikea höyläpenkki. Kunnostusta se tosin vaatii, joten siitäkin varmasti myöhemmin lisää.

Mutta tämä sänkyvanhus pääsi tänään jo käsittelyyn. Kaunis se on ja ehjä, lakkapinta tosin on kulunut ja varmaan jotain muutakin pientä entraamista tuosta löytyy ennen kuin siitä pojalle sänky saadaan. Arvoitus on myös, kummalleko pojalle, sillä vanhempi veljeksistä (jolle olimme tätä sängyksi siis ajatelleet) ilmoitti ykskantaan, ettei hän sänkyä itselleen halua. Nuoremmalta ei vielä kysytty, yritetään pehmitellä vanhempaa. Hän kun on noin ylipäätäänkin hyvin muutoskriittinen ihminen.

Mies tarttui heti kotiuduttuaan hiomakoneeseen ja kaunista jälkeä alkoi tulla. Tässä pari kuvaa hionnan jälkeen:

Ja kun puolille öin uurasti, sai hän ensimmäisen lakkakerroksenkin siveltyä hiottuun runkoon. Muutos on melkoinen varsinkin istuinosassa, josta seuraavat kuvat.

Loppujen lopuksi sänky päätyi nuoremman pojan huoneeseen, sillä emme ole vielä saaneet vanhemman pojan nykyistä sänkyä kaupaksi. Lisäksi tulimme siihen tulokseen, ettei sänkyä olisi saanut mitenkään kikkailtua vanhemman pojan huoneeseen, sen verran ahdas yläkerran käytävä on ja pojan huoneen oviaukkokin melko kapea. Joten jatkamme etsintää ja yritämme löytää sellaisen vanhan sängyn, jonka saisi vietyä osissa huoneeseen ja kasattua vasta siellä.

Hattuhyllyllinen naulakko

Tämä on taas tällainen vaimon projekti: pieni ja kohtuullisen helppo. Meillä on ollut tämä naulakko varmaan jo vuoden päivät ja onpa se ollut jo kuistilla seinälläkin (siinä kohtaa, mihin nyt ripustimme lusikkakoukkunaulakon), mutta nyt vasta se pääsi lähempään tarkasteluun. Lähempi tarkastelu osoitti naulakon olevan hionnan ja lakkauksen tarpeessa. Tänään tartuin hiomakoneeseen ja sain jopa lakattuakin ulkopinnat kertaalleen.

Aika huonosti näkyvät epätasaisuudet yms. kuvissa, joten kovin suurta eroa ei ole havaittavissa ylläolevien ja seuraavan kuvan välillä. Alemmassa kuvassa siis jo hiottu ja eka lakkakerros pinnassa.

Huomenna projekti jatkuu joidenkin ihmehöytyvien (ne tulee kai koivusta?) poistamisella lakkapinnasta ja uudella lakkauksella. Tällä kertaa taidan ottaa miehen neuvosta vaarin ja kiikuttaa naulakon lakkauksen jälkeen pika pikaa verstaaseen kuivumaan.

Naulakko kuistille

Lapsillamme on kavereita, mikä on oikein hyvä juttu. Huonompi juttu on se, etteivät lapsemme eivätkä sen paremmin heidän kaverinsa osaa laittaa takkejaan naulakkoon, vaan heittävät ne sikin sokin kuistin lattialle. Olen kysellyt naapureista ja saanut selville, että sama ongelma on havaittavissa joka talossa. Jo jonkin aikaa olen puhunut miehelle, että meillä ongelman ydin on siinä, että meillä on aivan liian vähän naulakkotilaa, joka olisi lasten ulottuvilla. Voimmeko siis vaatia heitä ripustamaan takkinsa naulakkoon, jos emme tarjoa heille kunnollista naulakkoa?

Miehellä kesti aika kauan lämmetä ajatukselle ja sitten lopulta siinä kävi perinteisesti niin, että hän ikään kuin esitti sen omanaan. Olin tietysti heti juonessa mukana, taisin tosin todeta, että tätä olen sinulle yrittänyt nyt kuukausitolkulla ehdottaa... No, yhtä kaikki, mies innostui ja valmista alkoi syntyä.

Naulakko syntyi lähes täysin kierrätysmateriaaleista. Teimme visiitin Tampereen Rakennustorille ja saimme sieltä edullisesti vanhan oven. Sen jälkeen haalimme kirpputoreilta vanhoja lusikoita, joista taivuttelimme koukkuja. Koukut kiinnitettiin viiteen eri riviin. Sitten koko komeus seinälle ja naulakko oli valmis.

Tai ei sittenkään vielä valmis. Päätin viedä tämän vielä askeleen pidemmälle ja halusin lapsillemme ja heidän kavereilleen nimikkokoukut, koska arvelin sen motivoivan heitä todella ripustamaan vaatteensa naulakkoon. Mies keksi sipaista jokaisen koukun yläpuolelle liitutaulumaalilla pienen kyltin, joihin voi sitten kirjoittaa nimiä tarpeen mukaan. Lopputulos näyttää siis tältä:

Ja täytyy sanoa, että homma on toiminut kuin unelma! Katsotaan sitten, miten käy talvella, kun ripustettavia vaatteita on enemmän, mutta alku ainakin on ollut lupaava.

Turha kai sanoa, ettei tämä jäänyt tähän yhteen naulakkoon. Mies tehtaili innoissaan vielä pari pienempääkin, toisen lusikoista ja toisen pullonavaajista. Materiaaleja verstaassa olisi vielä muutamaan, mutta nyt taitaa painaa muut projektit päälle.

Pyhtään pitstop

Tämä viikko onkin vietetty iloisessa ja tällä kertaa myös hyvin helteisessä Itä-Suomessa. Viettolassa vietetyn laatuajan jälkeen starttasimme eilen aamulla auton jo aamukahdeksalta ja otimme suunnaksi Pyhtään. Siellä sijaitsee nimittäin kirppis, jossa on myynnissä aivan kertakaikkisen hurmaavia vanhoja tavaroita ja onpa muutama meidän vanhoista kaapeistammekin peräisin sieltä. Tällä kertaa mukana ei ollut peräkärryä ja autokin oli sen verran täyteen pakattu, ettemme edes haaveilleet isommista ihanuuksista - vaikka olisi kattotelineella kuulemma yksi kaappi kulkenutkin. Pieniä ihanuuksia sitten tarttuikin mukaan muutama...

Ensin huomioni kiinnitti tämä hurmaava purkki. Sen sivuilla on kuvattu neljä vuodenaikaa ja lähempi tarkastelu osoitti sen olevan kahvipurkki (eller kaffeburk) - meillä tämä kaunotar ei kaapin kätköihin joudu, vaan sille etsitään arvoisensa paikka.

Kevät - Vår

Kesä - Sommar

Syksy - Höst

Talvi - Vinter

Sitten ihastuin lasisiin "sillilautasiin" (en tiedä, mikä olisi parempi nimitys, mulle tulee mieleen näistä heti sillilautanen...), joita olikin vaikka kuinka monta erilaista. Valitsin kaksi melkein samanlaista, toinen hieman isompi, toinen pienempi. Pienempi olkoon meidän perheen sillilautanen (silliä ei nimittäin syö kukaan muu kuin mies) ja isompi toimikoon muuna tarjoilunvatina.

Ostimme myös - juhlatilaisuuksia varten - kaksi kaunista voiveistä, sokerilusikan (tai sellaiseksi se meillä ainakin tulee), salaattiottimet (näkyvät myös edellisessä kuvassa) sekä palasokeripihdit. Viimeksi mainittuja testattiin tosin jo tänään aamupalapöydässä ja hyvin toimivat pekonipihteinä myös.

Ja viimeiseksi sitten - sokerina pohjalla - tämä kaikkein höpö-höpöisin ostos: pieni rikkalapio ja harja. Näimme tällaiset (tai siis ainakin samankaltaiset) käytössä ravintola Olossa, jossa tarjoilija kävi ruokalajien välissä harjaamassa murut pöydältä tämmöisellä setillä. No, onhan nää kauniit, tiedä sitten, paljonko tulee käytettyä. Mutta tarvitseeko kaiken aina ollakaan niin viimeisen päälle käytännöllistä?

Pyhtään jälkeen suuntasimme Kouvolaan ja Tykkimäkeen, joka oli kyllä mukava uusi tuttavuus. Mukavan väljää eikä jonoja juuri ollenkaan, vaikka sää oli eilen aivan mahtava. Illasta ajoimme takaisin kotiin ja tänään mies on jo vähän ehtinyt jatkaa lähinnä krakelointiprojektia. Minun aikani on toistaiseksi mennyt ruohonleikkuuseen ja kasvimaan perkaamiseen.

Hakametsän hyljätty senkki - päivitys.

Hakametsästä Tampereelta meille kulkeutui kolmiovinen senkki, joka oli melkoisen huonossa kunnossa.

Kunnostusoperaatio aloitettiin ovista, joista yhden reunasta oli vaneri lohkeillut ja toisen lukkopesä oli rikki. Tässä kuva ovesta, josta lukkopesä on jossain vaiheessa revitty irti:

 Tarkempia yksityiskohtia en osaa korjausprosessista kertoa, koska toivuttuani siinä määrin, että verstaalle jaksoin kävellä, olivat ovet jo liimausvaiheessa.

Seuraavaksi oli vuorossa itse senkin hionta. Tässä se on valmis saamaan uuden pintakäsittelyn:

Tämän senkin kanssa mies päätti kokeilla jotain uutta. Hän maalasi sen ensin ruskeaksi ja sen jälkeen - ennen kuin ruskea maali oli ehtinyt kuivua - valkoisella, nopeasti kuivuvalla maalilla. Tällöin pinnan tulisi ns. krakeloitua eli valkoisen pinnan halkeilla niin, että ruskea väri tulee näkyviin alta. Olen törmännyt tuohon termiin joskus posliiniastioiden kanssa, joiden pinnan voi sanoa olevan krakeloitunut, jos lasite on hieman halkeillut. Ensimmäisen maalauksen jälkeen senkkivanhus näytti tältä:

Valkoinen maalikerros siis maalattiin tuon ruskean päälle:

Kun pintaa tarkastelee lähemmin, näyttää siltä, että krakelointikokeilumme on varsin onnistunut:

Myös ovet ja laatikot ehdittiin käsitellä tänään:

Ovien krakelointia vielä lähempää:

Loppuun vielä varoituksen sana: maalipintaa ei kannata yrittää kuivata kuumailmapuhaltimella, sillä se saatta tuntea itsensä ylikuormitetuksi ja kärähtää...

Tämä kaappi on edelleen hieman kesken, sillä kaappi ei kuitenkaan krakeloitunut kaikilta osiltaan täysin odotetusti. Esimerkiksi ovet miehen oli maalattava useampaan kertaan, jotta hän oli tyytyväinen tulokseen. Nyt tilanne on se, että odottelemme vielä lukkoja saapuviksi postin kautta ja sen jälkeen kaappi on valmis myytäväksi. Tässä muutama kuva kaapista tällä hetkellä: