verstas

verstas

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vadelmanpunainen puutarhakalusto ja patio betonikivistä

Tässä projektissa on kyse todellisesta kierrätyksestä ja siitä, kuinka toiselle turhasta voi tulla toisen käsissä jotain mahtavaa. Kaikki sai alkunsa siitä, kun mies roudasi läheisten kerrostalojen pihassa seisseeltä roskalavalta kaksi puista, kokooontaitettavaa puutarhatuolia. Päätimme maalata ne vadelmanpunaiseksi eli samaan sävyyn puutarhakeinun ja parvekkeen oven kanssa. Maaliakin oli vielä jäljellä, joten maalaamisen vaivalla saimme pari ylimääräistä istuinta puutarhaan.

Muutama päivä siitä, kun olin saanut tuolit maalattua, työkaveri tuli käymään iltapäiväteelle. Esittelin hänelle myös uudistuneet tuoilt ja kuinka ollakaan, hän tarjosi minulle kahta lähes samanlaista tuolia ja pientä pyöreää pöytää tuunattaviksi. Tämän kolmikon maalaaminen vaati uuden maalipönikän ostamista, mutta melko edulliset "kaupat" minusta silti. Tässä puutarhakalusto kokonaisuudessaan:





Saimme muutama viikko sitten vihdoin hakattua haloiksi viimeisetkin pihaamme "koristaneet" puupöllit. Niiltä vapautunut tila syreenin varjossa tuntui oikein sopivalta pation paikalta. Betonikivet pation tekemiseen saimme yhdellä Domino-keksipaketilla, joten kovin kalliiksi ei patiokaan tullut. Viikko sitten sunnuntaina laitoimme sitten hihat heilumaan ja jo saman päivän iltana patio oli valmis.

Aluksi suunnittelimme pation.

Sitten mies rajasi alueen ja minä aloin kaivaa. Tässä jo lasten hiekkalaatikosta "lainattu" hiekka on tasoiteltu kivien alle.

Tämmöinen siitä sitten tuli.

Tässä projektissa taas kyllä huomasi sen, kuinka toisen roska voi olla toisen aarre. Onneksi kaikki ihmiset eivät kärrää itselleen turhia tavaroita suoraan kaatopaikalle, vaan ovat valmiita lahjoittamaan niitä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luemme mielellämme asiallisia kommentteja ja otamme kiitollisina vastaan ideoita uusista projekteista.