Työnteko selkeästi haittaa vapaa-ajan harrastuksia ja verstaalla on ollut viime viikkoina hieman hiljaisempaa. Toki miehellä on siellä koko ajan joku projekti meneillään ja monta on saatu jo valmiiksikin. Muutama kunnostettu huonekalu on jopa lähtenyt meiltä eteenpäinkin, mutta kyllä niitä edelleen riittää. Varsinkin kun miestä ei tahdo millään saada pidettyä poissa netistä uusia huonekaluvanhuksia etsimästä... Vasta viime viikonloppuna hän ajeli Varsinais-Suomeen ja toi peräkärryllisen vanhuksia mukanaan. Niistä tulossa tarkempia tarinoita, kunhan taas ehdin istua koneella hieman pidempään.
Miehen puuhastellessa verstaassa (ja pihalla ja takkahuoneessa...) minut on vallannut jokasyksyinen neuloosi. Taas oli aivan pakko ostaa muutama kerä lankaa, jotta pääsi nojatuolin uumeniin kutimen kanssa! Valmistakin on jo syntynyt, niistäkin tarkemmin myöhemmin.
Oman lisämausteensa arjen alkamiseen on tuonut hamsterineitosemme Ilona. Tämä terhakka tapaus on vaatinut itselleen jo toisen häkin, sillä ensimmäisestä hän karkasi jyrsimällä reiän muoviseen pohjalaatikkoon. Nyt häkissä numero kaksi tuntuu elo maistuvan paremmin ja jokailtaiset juoksut tuntuvat olevan terapiaa sekä hamsterille että meille ihmisille. Onhan toi pikku tuholainen niin ihana! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Luemme mielellämme asiallisia kommentteja ja otamme kiitollisina vastaan ideoita uusista projekteista.